Tässä eräänä päivänä ollessamme omassa kerhossamme puhe kääntyi onnettomiin taphtumasarjoihin, jotka päättyivät pienen ihmisen kuolemaan. Kyse ei siis ollut onnettomuuksista vaan siitä, että aikuisella ei aina ole silmiä selässä ja selvänäkijän kykyjä selvittää, mitä pienen päässä liikkuu ja mitä pieni aikoo. Pienet ihmiset kun eivät vielä ymmärrä ja tiedä, miten jostain ihan tavallisesta voi tulla kuolemanvaarallista. Minun ajatuksiini jäi tämä keskustelu; ja ajatuksissani oli jo aiemmin ollut yksi tällainen tapaus. Ja se mielen kuva siitä pienestä onnettomasta ihmisestä, jonka henki ei kantanut vuotta kahta pidemälle - se kummitteli suorastaan mielessä välillä.

Muistan ja ymmärrän jälleen kerran, kuinka kivuliasta on rakastaa niin paljon jotakuta kuin noita ketkuja rakastaa.