Nuorin lapsistamme on oppinut uutta, hän on oppinut kävelemään. Siitä avautuu lapselle uusi maailma, kun voi tassuttaa pystyasennossa. Tosin meidän nuorin menee vielä mieluiten konttaamalla hurjasti käsiään läpsyttäen lattiaa vasten - "läps-läps" kuuluu vaan.

Tuo surua kokenut tuttavani on saanut minut miettimään ihmisen mieltä. Tai siis, kun kohtaa jotain miltei elämää suurempaa (kamalaa), niin saako se suru ihmisen näkemään koko maailman ihan eri tavoin. Ilmeisesti. Hän näkee (tietysti) monet asiat nyt sellaisten lasien läpi, joissa on lapsensa kuolema. Hän näkee toisten toiminnan kuoleman lasien kautta ja asiat selittyvät sillä. Joskus vain mietin, että onko se niin.... Tai siis, jos joku ei tee näin tai tekee näin, se johtuu siitä, että toinen on reagoinut hänen lapsensa kuolemaan. Tietysti silloin kun on kyse ihmisten kohtaamisesta ja toisten "väistämisestä" (välttelevät surevaa), se toiminta selittyy lapsen kuolemalla, mutta silti mietin, että onko siinä toisen osapuolen toiminnassa muitakin motiiveja. Kuten esim. oma pelko siitä, että on törppö tai loukkaa tai ei vain yksinkertaisesti tiedä, miten olla, joten ajattelee valita varminnan ja menee pois - eipähän tule mokattua tai loukattua toista. (vaikka sekin loukkaa, kun menee pois). Tietyssä mielessä tämä suru ja tämän ihmisen ajatukset painottuu nyt tällä hetkellä "minun lapseni on kuollut ja maailma toimii sen mukaan" -ajatukselle. Vaikka, niin traagista kuin se on, oikeasti maailma kulkee eteenpäin vaikka mitä tapahtuisi ja kuka menettäisi kenenkin.

*edit* myöhempien kirjoitusten jälkeen olen ymmärtänyt, että minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä tuskan ja surun määrästä, joka raastaa hänen sydäntään. Ja kuinka hän läpikäy surun lisäksi vihan ja raivon tunteita. Ehkä minunkin maailmani näyttäisi jonkun toisen silmissä samanlaiselta, jos minulta riistettäisi lapseni ja joutuisin heidät hautaamaan.

Kirjoitin tuon yllä olevan, koska sen ihmisen kirjoitukset mietityttävät ja se tapa, millä hän tuntuu hahmottavan ympäröivää maailmaa.

Muuta minulla ei ole lisätä. Paitsi, että aurinko paistoi ihanasti ja minä uskon kevään tulevan!