Näin äsken Tv:ssä kuvan keväisestä maisemasta. Voi, kuinka kaipaan kevättä! Se mullan tuoksu, uuden elämän mahdollisuus, masennuksen karkottaja ja lupaus tulevasta kesästä! Aamuinen sumu nousee pellolta hiljaa ja vanhat pahnat makaavat pellolla., jotain pientä vihreää on jossain ja jokunen lintu ehkä. Mutta se on selvästi kevät – se usva. Ja kohta on pyöräilykeli ja linnut laulavat ja siemeniä pitäisi laittaa sinne tänne purkkeihin ja olla valmiina koulimaan niitä ennen kuin kuopus täyttää vuoden. EI! Ei täydy olla valmiina, en suostu ottamaan mitään stressiä mistään kevättyöstä! Olkoon niin, että minulla ei ole itsekasvatettua tomaattia, yrttiä, ryytiä ja papua sekä kesäkurpitsaa. Kevät tulee, elämä palaa ja minä nautin.

Mutta sitä ennen on talvi ja luistelu. Tai jos se nyt suvaitsee tulla se talvi ja jäätyä jää. Saisi tulla. Minä odotan sitä, että pääsen hyötyliikkumaan trioni kera pulkalla ja kelkalla. Pienellä pakkasella on ihana tehdä metsäretkiä ja laittaa nuotio ja paistaa makkaraa (nakki oikeasti tulee helpommin nuotiolla) sekä hörppiä kuumaa glögiä termarista. Mutta tämäkin (voi kinkitys-tauti, sanoisi entinen suomenmaikkani) vaatii kauniin kelin ja auringonpaisteen. Lumisateessa tai viimassa ei viitsi tarpoa kauas vain nakkien takia. Vaikka, ei sempualeem, mää oon tehny nakkiretke piharakennukse liäpeille mukuloittem mukana ja rillannu nakkeja tikkunuatiolla. Ei se sää piisannu pirempää.