Koetan, millaista tekstiä saan aikaiseksi, kun kirjoitan suoraan tänne. Ainakin huomattavia kirjoitusvirheitä, sen todisti tuo ensimmäinen lause, jota te, rakkaat lukijat, ette nää muuta kuin korjattuna. Kaksi lasta on tainnutettu ja kolmas ähkii lattialla lelujensa luona. Tosin äänestä päätellen keskimmäinen aikoi kulkea seinien läpi nukkuessaan ja jalkojen rytmikäs marssitahti kuului koneelle. *selvää upseeriainesta*

Illat ovat hauskoja, ajatuksia puskee päähän sekä sen läpi uskomatonta vauhtia ja olisi hauska kirjata ne ylös, jos vain voisi. Mutta kun ei voi. Kun on muita tärkeämpiä aktiviteetteja, kuten kakkavaipan vaihto tai nukkujan tyynnyttely. Aina tulee hetkiä, kun odotan sitä, että lapseni eivät tarvitse minua niin paljon. Ymmärrän kyllä, että se hetki tulee, vaikka varmasti kapinoin sitten myöhemmin sitä vastaan. Mutta nyt olisi ihana olla hetki ihan itsekseen, ilman että tarvitsee kuunnella sivukorvalla, tarvitseeko joku äitiä vai ei. Haluaisin uppoutua ajatuksiini jonain iltana niin, että ne ajatukset eivät uppoaisi kanssani tyynyyn ja unen syövereihin, vaan saisin kirjattua mieleni liikkeitä tänne. Se olisi minulle itselleni tärkeää, jos vaikka sen kautta saisin hahmotettua tärkeitä pisteitä tämänhetkisessä elämässäni ja kiinnipitämisen arvoisia juttuja. Eli siis, 'kylvänkö tomaatinsiemeniä pitkään ruukkuun ja koulinko ne?' Sanoisin, että kissanpaskat. Ensin mies saa rakentaa minulle vanhan maatilan päärakennuksen kylmällä porstualla ja sitten keskustellaan kasvien kasvattamisesta ja - yllätys - kasvihuoneen rakentamisesta. Tämä ihan sen takia, että meidän viileänä pidettävä huone on jo täynnä talvehtivia kasveja - sipuleita ja kaktuksia - ja kaikenmaailman yksivuotiset hyötykasvit saisi tumpata toisaalle.

Jaahas, nyt meidän kuopus syö paperia jaloissani, minun reaaliaikainen kirjoitelmani kohtasi loppunsa.